Voiko talvella risteillä saaristossa?

A person dressed in a wetsuit is swimming in the frozen seashore.

Yleensä saaristossa liikkuminen mielletään täysin kesähommaksi. Saaristossa on kuitenkin perinteisesti asunut paljonkin ihmisiä, ja edelleen joitakin. Näiden lisäksi saaristossa on toiminut ja toimii edelleen yhteiskunnan kannalta kriittisiä toimijoita kuten Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja luotsilaitos sekä erilaiset teleoperaattorit ja kriittisen infrastruktuurin toimijat. Näiden toiminta ei rajoitu kesäaikaan, ja tästä syystä saaristosta löytyy myös paljon rakenteita, jotka on rakennettu vuoden ympäri toimivaksi. 

Turistin näkökulmasta saaristo on melko lailla suljettu ympäristö, mutta joitakin poikkeuksia on. Etenkin Suomenlinna on talvella myöskin aktiivinen paikka, joskin kävijämäärät ovat murto-osan kesästä. Tietyt saaret kuten Pirttisaari Sipoossa tai Saaristomeren isot saaret ovat auki ja niihin kulkee valtion maksama liikenne, koska saarissa asuu vakituisesti ihmisiä.

Talvisessa saaristossa kannattaa kuitenkin käydä muutenkin, jos siihen saa mahdollisuuden. Saarissa on hämmästyttävän hiljaista, lumi on usein koskematonta, saukon ja hylkeen jälkiä näkee rantapenkereellä. FRS Finlandinkin kautta voit suunnata talviseen saaristoon yksityisristeilyn tai ilmatyynyalusristeilyn muodossa. Voimme rakentaa ohjelman joko nokipannukahvien ja opastetun saariretken merkeissä, tai esimerkiksi yhdistää saunomisen, pelastuspukukellunan tai muun aktiviteetin päivään.

Katso tästä tarkemmin talvielämyksistä!