Yrityksen saaristoretki

The boat is waiting at the dock in a rocky environment.

Monet yritykset ovat risteilleet FRS Finlandin kautta saaristoon. Aikojen saatossa tietyt asiat ovat muuttuneet, toiset asiat taas pysyvät vuodesta toiseen samoina.

Tilausristeilyjen suurin asiakaskunta on yritykset, jotka haluavat viettää mukavia hetkiä yhdessä merta ihaillen. Toisaalta esimerkiksi 50-v syntymäpäivät ovat tyypillinen risteilleen järjestettävä tapahtuma. Yrityksille on tärkeää yhdessäolo, ja sitä retki samassa laivassa (kirjaimellisesti) on parhaimmillaan.

Monesti halutaan syödä hyvä ateria (suosituin vaihtoehto on Saaristolaispöytä buffet tai lohikeitto) ja käydä jossakin saaressa kävelemässä tai opastuksella. Joskus syödään mieluummin saariravintolassa, etenkin jos ryhmän koko on kovin suuri.

Oma asiakaskuntansa ovat myös pienryhmät, jotka haluavat saaristoon retkeilemään taksiveneellä. Taksivene eroaa vesibussista siinä, että se on pienempi, nopeampi, eikä siinä syöminen onnistu. Toisaalta jos tavoite on liikuttaa nopeasti pienehkö ryhmä saareen seikkailemaan, taksivene on edullinen ja erinomainen vaihtoehto tätä varten!

Katso FRS Finland Oy:n tilausristeilyistä tarkemmin tästä! Tervetuloa risteilemään!