Suomen Saaristokuljetus Oy on hankkinut käyttöönsä yhden Suomen suurimmista saaristoristeilijöistä M/s Aspön. Nykyiseltä nimeltään M/s Isosaari on aiemmin toiminut Turun ja Utön välisessä saaristoliikenteessä. Laivaan voi ottaa 275 matkustajaa ja majoitustiloja löytyy tällä hetkellä reilulle 40 yöpyjälle 15 eri hytissä. Aluksella on 80-paikkainen sisäravintola ja kaksi isoa aurinkoterassia. Yli 40-metrinen laiva ei kovempaakaan keliä säikähdä.

”Isosaari avattiin viime vuonna matkailijoille ja saaren suosio on ollut huimaa. Tavoitteenamme on kehittää Isosaaresta ympärivuotinen matkailukohde ja erityisesti kesäsesongin kasvavaan tarpeeseen uusi laiva on täydellinen valinta”, toimitusjohtaja Tomi Ståhlberg kertoo.

Isosaari on yli 100 vuotta vanha linnakesaari noin 40 minuutin laivamatkan päässä Helsingin Kauppatorilta. Isosaari on yksi Helsingin seudun uloimmista saarista ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde. Saarella on hyvät palvelut kuten kaksi ravintolaa, Rikaman sali sekä Upseerikerho Helsingin upeimmalla rantaterassilla, kaksi hiekkauimarantaa, kolme saunaa, vierasvenesatamat, piknik-paikkoja, laajat nurmialueet, opastuspalvelut sekä esimerkiksi Suomen vaativin par-3 golfkenttä.

”Myös majoitusta on toivottu Isosaareen, mikä on kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi haastavaa toteuttaa. Uuden alushankkinnan myötä voimme nyt tarjota majoitusta Isosaaressa. Majoitustoiminta starttaa kesäkuun ensimmäisenä lauantaina ja päättyy saaressa elo-syyskuun vaihteessa. Talvikaudella laiva toimii hotellina ja ravintolana sekä yrityksen toimistona Helsingissä”, toimitusjohtaja Tomi Ståhlberg jatkaa innostuneena.

Isosaaren laiva liikennöi Helsingin Kauppatorin Keisarinluodon laiturilta useita kertoja päivässä. Reittiliikenteen lisäksi Isosaareen järjestetään myös täyden palvelun tilauristeilyjä yrityksille ja muille ryhmille.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tomi Ståhlberg, 050 538 3630, tomi.stahlberg@suomensaaristokuljetus.fi

www.suomensaaristokuljetus.fi
www.visitisosaari.fi